Ehkä olet ostanut pitaleipää supermarketista? Kuiva, litteä: eräänlainen kirjekuori ruoan pitämiseen. Kuvittele nyt jotain muuta kuin kaunista tyynyä, jossa ruoka voisi levätä ja rentoutua ja haaveilla suurista unista.
Ja et ole todennäköisesti koskaan maistanut samoonia, timantinmuotoista irakilaista leipää, koska jos olisit ollut, olisit muuttanut Phoenixiin, jotta voisit asua haisevan etäisyyden päässä Sahara Sweets Bagdadin tyylisestä leipomosta, joka sijaitsee strip-ostoskeskus irakilaisen halal-lihakaupan ja irakilaisen ruokakaupan vieressä. Puuhella lämmitetty samooni on kuin popover, johon voit todella upottaa hampaasi. Se haluaa hummus-tavan, jolla letut haluavat vaahterasiirappia.
Voitko kietoa mielenne tarjotin ympärille - valtava tarjotin, biljardipöydän kokoinen - se ei ole muuta kuin pieniä baklava-neliöitä, hunajaisen puffin jättiläinen ruudukko? Näitä tarjottimia on kahdeksan tai yhdeksän Sahara Sweetsissä, odottaen vain hetkeä, jolloin irakilaiset ympäri kaupunkia lähtevät töistään ja kilpailevat leipomolle.
Jos sinulla on nämä kuvat päässäsi (tai suussasi), voit ehkä kuvitella turvallisen, vauraan irakilaisen yhteisön Arizonan auringon alla. Valitettavasti sinä olet väärässä. Tuhannet ihmiset elävät täällä uuden elämän, mutta Iraki on melkein maan traumeisimmassa yhteiskunnassa. Phoenix ei ole aivan helppo siirtolaisille, ja kaikki tämä lisää todellista taistelua jalansijan saamiseksi. Siksi ruoka on tällainen turvapaikka.
Jabir Al-Garawi perusti Irakin yhdysvaltalaisen rauhan ja ystävyyden seuran Phoenixiin vuonna 1993. (Bryan Schutmaat) 
Sekä Fatima Alzeheri (vasemmalla) että Fatema Alharbi saapuivat Phoenixiin lapsina. (Bryan Schutmaat) 
Samoponia, irakilaista leipää, joka on samanlainen kuin popover, leivotaan puulämmitteisissä uuneissa Sahara Sweets -leipomossa Pohjois-Phoenixissa. (Bryan Schutmaat) 
Dolma, hummus ja gyros rivistävät pöydän Papa's Gyrosiin, joka on Lähi-idän ruokia tarjoava paikallinen Arizonan ruokapaikka. (Bryan Schutmaat) 
Tuoreita leivonnaisia leivottuja levyjä heitetään Sinbadin ravintolassa. (Bryan Schutmaat) 
Tarjolla baklava, makea herkku, joka on valmistettu turvotetusta taikinasta, hunajasta ja sokerista, tervehtii asiakkaita Sahara Sweetsissä. (Bryan Schutmaat) 
Ali Mohammed muutti Phoenixiin vuonna 2013 toimitettuaan tulkkina Yhdysvaltain armeijalle Irakin sodan aikana. (Bryan Schutmaat) 
Baklava ja tee täydentävät paikallista Arizona / Iraqi -lehteä, joka löytyi Phoenixista, irakilaisten suuresta uudelleensijoitusyhteisöstä. (Bryan Schutmaat) 
Mohammed Essa syö shawarmaa paikallisessa palestiinalaisessa ravintolassa. (Bryan Schutmaat) 
Saad Al-Ani työskenteli insinöörinä ennen lähtöä Irakista Syyriaan. Myöhemmin hän muutti Yhdysvaltoihin Syyrian sisällissodan takia. (Bryan Schutmaat) Tapaa esimerkiksi Ali Mohammed. "Aivan kuten mestari, paitsi taaksepäin", hän sanoo puristaen nyrkkinsä päänsä yläpuolella kuin palkinnonpitäjä. Hän on nerokas, pyöreä kasvojyinen 34-vuotias, joka meni töihin vuonna 2003 tulkina auttaen vasta saapuneita Yhdysvaltain joukkoja kouluttamaan paikallista poliisia ja armeijaa. "Olin ihmisen laite amerikkalaisten ja irakilaisten välillä", hän sanoo. ”Aluksi se oli hyvin normaalia, mutta noin vuoden 2004 jälkeen se alkoi muuttua vaaralliseksi. Ajoit Humveessä amerikkalaisten kanssa, ja ihmiset luulivat olevansa petturi. ”Yhdysvaltain sotilaat antoi hänelle Glock-pistoolin, mutta hän ei kannut sitä. "Olen muslimi", hän sanoo, "ja tiedän, että jokaisella on viimeinen päivä elämästään."
Viimeinen työpäivä oli 3. elokuuta 2006, jolloin militantit teloittivat hänen isänsä. ”He hyökkäsivät häneen, koska hän oli tehokas mies. Saarnaaja. Ja minun takani. ”Mohammed haki lupaa tulla Yhdysvaltoihin erityisellä maahanmuuttajaviisumilla (SIV), joka myönnetään vaarassa oleville koalitiojoukkojen kanssa tekemänsä työn vuoksi. "Amerikka päästi minut pitkään aikaan antamatta minua sisään. Minut olisi voinut tappaa milloin tahansa." Viimeinkin vuonna 2013 hän sai viisumin ja liittyi kasvavaan irakilaiseen yhteisöön Phoenixissa. "Ajattelin Yhdysvaltojen olevan paljon parempi kuin Irakin", hän sanoo. ”Se on hyvä paikka vapauteen. Mutta on vaikeaa olla uusi luku. Se ei ole paikka istua tuolillasi ja rentoutua. ”
Mohammed oli innokas töihin. Kääntäjänä toimiessaan hän oli ollut lukion englannin kielenopettaja Irakissa - hän oli yksi harvoista viimeaikaisista tapaamistamme, jotka puhuivat sujuvasti kieltä. Jopa niin, paikallinen uudelleensijoitustoimisto Phoenixissa halusi saada hänelle työpaikan hotellin taloudenhoitajana. ”Sanoin heille, että voisin löytää työtä itse. Minulla on Internet, joten minulla on maailma kädessäni. ”Hän sai työpaikan Amazonin varastossa, josta hän piti - mutta kun joulu kiire oli ohi, työ oli myös. YK: n pakolaisasiain päävaliokunta palkkasi hänet pyytämään rahaa Phoenixin kadun nurkissa ihmisiltä muiden pakolaisten tukemiseksi ympäri maailmaa. ”Ja ihmiset eivät voineet edes antaa käteistä - heidän piti antaa sinulle luottokorttinumerosi. Joten täällä oli uusi kaveri, joka pysäytti ihmiset kadulla ja selitti heille, että ympäri maailmaa on miljoonia pakolaisia, jotka tarvitsevat apuasi. Ensimmäinen viikko sain yhden lahjoituksen. Ensi viikolla en saanut mitään. Joten nyt etsin uudelleen. ”(Koska näimme hänet tänä keväänä, Amazon on palkannut hänet väliaikaisesti uudelleen.)
Ei ollut vain, että liiketoiminta on hidasta. Tämä on Arizona, jolla on yksi maan rajoittavimmista maahanmuuttolakeista, ja sheriffitoimisto todettiin viime vuonna syyllistyneen systemaattiseen rodun profilointiin. Eikä vain paikalliset ihmiset voi olla vihamielisiä. Joskus muut irakilaiset “sanovat minulle:" Mitä teet täällä? Palaa takaisin kotimaasi. ' Kutsun kaikkia näitä ihmisiä unelmavarastajiksi, unelmavarasiksi ”, Mohammed sanoo. On päiviä, jolloin hän haluaisi palata, ja jos Iraki muuttuu entistä turvallisemmaksi, hän voi - - mutta en palaa tyhjillä käsillä. Ainakin saan tutkinnon. ”
Englanninkielensä ja Horatio Alger -kissansa kanssa Mohammed on paljon onnekas kuin monet muut saapuville. Therese Paetschow, joka auttaa Irakin amerikkalaisen rauhan ja ystävyyden seuran johtamisessa (organisaatio muutti nimeään sen jälkeen kun vanhat toimistot vandaalittiin syyskuun 11. päivän jälkeisenä iltana), sanoo, että työttömyys on yleistä ja ”mielisairaus on epidemia - melkein kaikki, jotka saavat täällä pakenee jotain kauhistuttavaa, ja kun kuulet, että pommi tappoi kotikaupungissasi 20 ihmistä, se tuo kaiken takaisin. Ja resursseja on niin vähän. Alueella ei ole arabiankielisiä psykiatrit tai neuvonantajat - uudelleensijoittamisvirastoilla on neuvonantajia kidutuksen uhreille, mutta heillä on täydet mahdollisuudet. "
Jos julistat melkein ketään täällä olevasta irakilaisyhteisöstä, saat samanlaisen tarinan. Kun tapasimme hänet, Falah al-Khafaji juoksi pientä ravintolaa, Al-Qetharaa, yhdellä kaupungin loputtomista pääväylistä. Sisällä on vähän pimeää ja viileää autiomaassa. "Kaksi veljestäni teloitettiin ja kolmas kuoli pommilla", hän sanoo. Syömme osaa hänen mehusta shish-kebabistaan, ja hän näyttää kuvia kolmesta lapsestaan, mukaan lukien vuonna 2011 syntyneet kaksoset. "Elävää on jatkettava", hän sanoo. "Ne antavat minulle toivoa ja voimaa jatkaa."
"Optimismi ei ole tarkalleen irakilainen arvo", sanoo Paetschow eräänä päivänä ajaessamme halal-lihakauppaan, jossa on vuohen- ja lampaanpäät sekä naudanlihaa, jota kasvatetaan läheisellä irakilaisten maahanmuuttajien johtamalla rancholla. ”Jos asut paikassa, josta ei ole todisteita, asiat muuttuvat, saat paremman hyväksynnän. Kuulet sanan inshallah koko ajan - 'jos Jumala tahtoo sen'. Näin suurin osa lähestyy asioita, jopa kristittyjä pakolaisia. ”
Ja silti tarinat pelkistä hiekasta ja sinnikkyydestä ovat ylivoimaisia. Jabir Al-Garawi, joka perusti ystävyysyhdistyksen, jossa Paetschow työskentelee, tuli Phoenixiin varhain, vuonna 1993. Presidentti George HW Bush kehotti Saddam Husseinin armeijaa Kuwaitista karkottaen irakilaisia nousemaan ylös ja kaataakseen diktaattorinsa - mutta ne, jotka yrittivät saivat vähän tukea ja Saddamin joukot tukahduttivat ne raa'asti. Äskettäin lyöty korkeakoulututkinnon suorittanut Al-Garawi oli yksi taistelijoista, jotka onnistuivat pakenemaan, kävellen seitsemän päivää aavikon yli Saudi-Arabiaan, missä hän asui pakolaisleirillä kaksi vuotta. Hän oli yksi ensimmäisistä irakilaisista, jotka oli siirretty Phoenixiin, kaupunkiin, jonka valitsi Yhdysvaltain hallituksen uudelleensijoittamisohjelma, missä hän asettui ajan myötä juuret rakentamaan pienen kiinteistövälitystoimiston. Kun toinen Persianlahden sota alkoi vuonna 2003, hän palasi takaisin Irakiin Yhdysvaltain hallituksen neuvonantajana vain tarkkailemaan Yhdysvaltain operaation muutosta "vapautumisesta miehitykseen" kaiken seuranneen kaaoksen ja väkivallan kanssa. Joten hän palasi Arizonassa ja tekee parhaansa helpottaakseen uusien tulokkaiden elämää. ”He ovat nähneet niin paljon traumaa. Monet naiset ovat yksinhuoltajaäitiä - heidän aviomiehensä ja veljensä on tapettu. Naisen on vaikea löytää työtä kielen takia, mutta myös siksi, että hänellä on hijab, päähuivi. Mutta jos hän ottaa hijabin pois saadakseen työpaikan, kotona on vaikeuksia. ”
Tämä saattaa selittää hänen innokkuudensa esitellä meille kahdelle seurajärjestön uudesta työntekijästä, Fatima ja Fatema. Fatima Alzeheri johtaa nuoriso-ohjelmaa; Fatema Alharbi on naisten koordinaattori. Jokainen on kirkassilmäinen, jokainen on täynnä energiaa ja jokainen on voittanut hirvittävän paljon. Alharbin isä oli työskennellyt kerran rahoituksessa ja kirjanpidossa Irakissa ennen kuin hän tuli Phoenixiin, missä ainoa työ, jonka hän voi löytää, oli vartija. Ensimmäisen kuukautensa amerikkalaisessa koulussa, neljännessä luokassa, hän ajoi bussilla, kun poika veti päähuivinsa. ”En tiennyt mitä tehdä - en voinut puhua mitään englantia. Joten vedin kenkäni ja osuin poikaan, ja sitten osuin bussinkuljettajaan, koska hän ei tehnyt mitään. ”Ja sitten hän jatkoi tekemään mitä sinun pitäisi tehdä, erinomaista koulussa, erinomaista yliopistossa. . Alzeheri tuli Yhdysvaltoihin myöhemmin, kahdeksannessa luokassa, tietäen vähän englantia. ”Lukiossa hain niin monta työpaikkaa - kauppakeskuksessa, kaupoissa. Sisareni sanoi: 'Katso ympärillesi, näetkö ketään muuta kassakoneessa yllään hijabia? Siksi et saa työtä. '”Mutta hän työskenteli lopulta Safeway-supermarketissa ennen lähtöään Arizonan osavaltion yliopistoon. Hän on upea taiteilija - useat hänen kankaistaan koristavat yhdistystä - mutta hän vaihtoi pääaineita koulun puolivälissä. "Taidetta tekemällä ajattelin:" Mitä teen ihmisille? ""
Se, mitä hän tekee tänään ihmisille, auttaa toista Fatemaa koordinoimaan suuren potukkalounaan. "Ruoka on kuin toinen kieli irakilaisessa kulttuurissa", sanoo hänen kollegansa Paetschow, joka lisää, että kunnalliset juhlat ovat melkein normi. ”Laajennetut perheet syövät yhdessä, ja jos käytät ramadanin aikana jonkun taloon iftar-ateriaa varten, joka katkaisee paaston, on todennäköisesti parasta olla syömättä koko päivän, vaikka et ole muslimi. Koska he täyttävät lautasesi, ja sinun on melko paljon syödä se. "Perinteestä huolimatta" potluckille ei ole oikeaa sanaa, koska sitä ei siellä tehdä. Yleensä se on joku isäntä. Ei ole naista, jota olen tavannut ja joka ei olisi mukava ruoanlaitto 50-vuotiaille. "
Yhdessä yhteiskunnan huoneessa pitkille pöydille, jotka yleensä on varattu englanninkielisille oppitunneille, siellä on nyt potti irakilaisia herkkuja. He ovat kotoisin alueilta, joiden nimet ovat tuttuja amerikkalaisille viime vuosien sotauutisista. Mosulissa Saddamin pojat Uday ja Qusay tapettiin asetaisteluissa Yhdysvaltojen hyökkäyksen jälkeen. Tänään se oli kubbat Mosulin lähde, tasainen pyöreä kiekko bulgurvehnästä ja jauhetusta naudanlihasta. Nasiriyahissa Yhdysvaltojen sotilas Jessica Lynch vangittiin sodan ensimmäisinä tunteina; tänä päivänä se oli kuitenkin kala- ja riisiruoan koti, joka - pienet luut kirottiin - eivät olisi voineet maistaa makeampaa. Biryani tuli Bagdadista; dolma - riisin ja lihan kanssa täytetyt rypäleen lehdet - tuli käytännössä maan kaikista nurkista. Itse asiassa kaikki alueen osat, kun otetaan huomioon, että nykyinen Lähi-idän kartta on 1900-luvun keksintö.
Suosikki - niin maun kuin tarinankin suhteen - oli qeema. Hieman taustaa: Naapurimaiden irakilaiset kaupungit Najaf ja Karbala eivät olleet pelkästään viime aikoina käyneiden sotien kohtausten taistelupaikkoja. Ne ovat tärkeitä pyhiinvaelluskohteita šiia muslimille ja suuria vuosittaisia kokoontumisia, jotka merkitsevät Husayn ibn 'Alin marttyyrikuolemaa seitsemännellä vuosisadalla. Amerikkalaiset TV-katsojat ovat nähneet väkijoukot, jotka laskeutuvat kaupungin moskeijoihin Irakin ja Irakin shiian sydämeltä, mutta myös kiihkeästi itsensä lentämiseen, johon jotkut miehet osallistuvat, leikkaten selkänsä ketjuilla, kunnes ne vuotovat. Mullahit paheksuavat näytöllä, mutta kaikki kannattavat nazrin tapaa tarjota ilmaista ruokaa pyhiinvaeltajille. Ja kaikista ruokia, qeema on perinteisin. Se on yleensä miesten kypsennettyä, valtavissa säiliöissä - he maskerovat kahvikherneitä ja naudanlihaa tuntikausia, kunnes se on täydellinen sipulinen konsistenssi. Ajattele kanelilla maustettua grilli. Ajattele herkullista.
"Ne, jotka pitävät mielessä yleisen Lähi-idän hinnan, hummus-falafel-tabbouleh-kibbe-baba ganoush ja niin edelleen, huomaavat, että Irakin keittiö on eräänlainen suuntautuneisuus", Nawal Nasrallah, Elenin puutarhan herkkujen kirjoittaja : Keittokirja ja irakilaisen keittiön historia kertoo, kun otamme yhteyttä hänen kanssaan kysyäksemme, miten irakilainen ruoanlaitto eroaa muista Lähi-idän ruokia. ”Ensinnäkin, riippumatta etnisyyden, uskonnon, alueen tai jopa sosiaalisen aseman eroista, Irakin päivittäinen katkokuitu pyörii riisin ja muhennosruokien ympärillä, mitä kutsumme timman wa margaksi. Valkoista riisiä (tai joskus höyrytettyä bulguria Pohjois-Irakissa) tarjoillaan yleensä tomaattipohjaisella muhennoksella, joka on kypsennetty luunpaloilla luussa ja vuodenaikojen vihanneksella. Yhtenä päivänä se olisi okraa, toisena päivänä pinaattia tai valkoisia papuja tai munakoisoa tai kesäkurpitsaa. Tahattomat kutsuisivat irakilaista muhennosta "keittoksi", mutta itse asiassa se toimii osana pääruokaa Irakin päivittäisissä aterioissa. "
Suurella osalla ruokia on rikkaat historialliset juuret. Muinaiset irakilaiset kirjoittivat yhden maailman ensimmäisistä tunnetuista ”keittokirjoista” pehmolevyihin noin vuonna 1700 eKr., Nasrallah sanoo. Ja margaa, hän toteaa, keittivät sumerit, babylonialaiset ja assyrialaiset, jotka asuivat kerran alueella.
***
Ei ole niin, että kukaan unohtaa heidän kohtaamansa esteet istuessaan ruokaan. Kääntyämme oikealla puolella olevan miehen, Saad Al-Anin, insinöörin, joka lähti Irakista vuonna 2006 ("Miksi? Koska he panivat luodin kirjekuoreen ja panivat sen oveni alle") ja asettuivat uudelleen Syyriaan, vain pakeni siellä viime vuoden väkivaltaisista kapinoista. ("Minne tahansa menen, on sota", hän sanoo surullisella hymyllä.) Hän on koulutettu pääinsinööriksi, tottunut työskentelemään suurissa projekteissa Persianlahden yli - hän auttoi rakentamaan Jemenin diktaattorin Ali Abdullah Salehin massiivisen palatsin. "Mutta he eivät hyväksy todistuksia täällä Amerikassa, joten ehkä opetan matematiikkaa", hän sanoo melkein huokaus. Mutta sitten hän kaivaa torpedon muotoista nyyttiä, joka on täynnä jauhettua lihaa, ja hetkeksi tuo huokaus on lähempänä hymyä.
Pöydässä on Jabir Al-Garawin 11-vuotias tytär. Hän on elänyt koko elämänsä Yhdysvalloissa, ja hänen suosikki TV-sarjansa ovat ”Lab Rats” (kolmiosa bionisia teini-ikäisiä, jotka asuvat Kalifornian kellarissa) ja “Kickin” It ”(rakastettavat väärinkäytöt strip-mall-kamppailulajien taisteluhuoneessa). Hän on huivissaan täysin amerikkalainen ja huivii myös hummusa ja pitaa.
"Ruoka on kuin kotona", hänen isänsä sanoo. Hän muistaa matkansa Irakiin auttamaan Yhdysvaltain hallitusta Yhdysvaltain hyökkäyksen jälkeen vuonna 2003. ”Menin sotilastukikohtaan ja näin Jackin laatikossa. Sanoin itselleni: "Se on kuin Amerikka, mennään sinne." Kun olet poissa kotoa, haluat syödä mitä tuttua. ”
Mistä syystä potluck-päivänä, kun Irakin amerikkalaisen rauhan ja ystävyyden seuran jatkuvasti läsnä oleva televisio lähetti uutisia siitä, että kotona pommit tappoivat 34 ihmistä, ruoka antoi mukavuutta ja Arizona vaikutti melko hyvältä paikka olla.
Neljä kuukautta myöhemmin, kun terroristiryhmä ISIS uhkasi horjuttaa kotimaansa, Phoenix näytti vielä paremmalta. "Yhdeksänkymmentä yhdeksällä prosentilla meistä on edelleen perhe Irakissa, ja olemme huolissamme heistä", Fatema Alharbi sanoo, kun soitamme sisäänkirjautumiseen. Hänen oma isänsä on siellä, ja toistaiseksi turvallinen, mutta jopa niin. Jos hänen ei olisi pitänyt tehdä töitä, hän olisi liittynyt joukkoon, joka hiljattain kokoontui Washington Street: lle - sunneihin, šiiaisiin, kristittyihin - protestoimaan väkivaltaan ja pyytää Yhdysvaltoja puuttumaan asiaan. "Kukaan ei halua, että terroristit pilata maansa", hän kertoo.
