Asiaan liittyvä sisältö
- XXX-olympialaiset: Smithsonianin opas peleihin
Piktogrammit vuoden 1964 Tokion olympialaisille, suunnitellut Katsumi Masaru (kuva: Virtuaalisten olympialaisten museo)
Kaikista tapauksista, joissa graafinen viestintä on välttämätöntä kieliajojen ylittämiseksi, olympialaiset ovat ellei tärkeimmät, niin todennäköisesti kaikkein näkyvin. Otamme uimareiden ja sprinterien pieniä kuvakkeita olympialaisten suunnittelussa, mutta piktogrammit olivat 1900-luvun puolivälin keksintö - ensimmäistä kertaa, itse asiassa viimeksi, kun Lontoo isännöi pelejä, vuonna 1948 (joitain piktografisia eleitä tehtiin vuoden 1936 Berliinin peleissä, vaikka niiden merkki kansainvälisessä muistissa on sallittu haalistua, koska he ovat assosioituneet Kolmannen valtakunnan ideologiaan).
Vuoden 1948 Lontoon piktogrammit eivät olleet kommunikaatiojärjestelmää, vaan kuvasarjaa, joka kuvaa kutakin kilpailevaa urheilua, sekä taidekilpailua, joka oli olemassa vuosina 1912 - 1952 ja sisälsi arkkitehtuuria, kirjallisuutta, musiikkia, maalausta ja kuvanveistoa. Vuonna 1964 Tokion pelit veivät piktogrammin suunnittelun uudelle tasolle luomalla täydellisen typografia-, väri- ja symbolijärjestelmän, jota sovellettaisiin olympialaisten viestintäalustoilla.
The New School -apulaisprofessori Jilly Traganou kirjoittaa olympiamuotoilua ja kansallista historiaa käsittelevässä artikkelissa:
Koska Japani ei ollut hyväksynyt YK: n Geneven konferenssissa vuonna 1949 esiteltyjen ja useimpien Euroopan maiden hyväksymiä kansainvälisten liikennemerkkien periaatteita, graafiset suunnittelijat pitivät olympialaisia mahdollisuutena luoda yhtenäisempi ja kansainvälisesti luettavissa oleva symbolinen kieli kaikkialle. maa. Juuri näiden linjojen puitteissa etsittäessä yleisesti ymmärrettäviä visuaalisia kieliä piktogrammit ( ekotoba, japaniksi, ennen piktogrammien suunnittelua käytetty sana) suunniteltiin ensimmäistä kertaa olympialaisiin, ja ne ilmentävät samalla paronin deCoubertinin pyrkimyksiä. universalismin ... 1960-luvun japanilaisen suunnittelutiimin tärkeä tehtävä oli japanilaisten visuaalisten kielten detraditionisointi liittymällä nykyaikaisen liikkeen abstraktiin, ei-ikonisiin periaatteisiin, joiden todettiin olevan myös sopivampia ilmaisemaan sodanjälkeinen Japani.
Japanilaisen piktogrammijärjestelmän on suunnitellut Katsumi Masarun johtama suunnittelijaryhmä, joka inspiroi osittain Wienissä tapahtuvaa suunnittelukielen kehitystä, jota hallitsivat Otto Neurath ja Gerd Arntz. Neurath ja Arntz tunnetaan isotyypin, varhaisen (ja edelleen täysin nykyisen) infografisen muodon luomisesta.
Piktogrammit Meksikon olympialaisiin 1968, suunnittelija Lance Wyman (kuva: Virtuaalisten olympialaisten museo)
Isotyyppikielen yksinkertaisuus ja standardisointi tulivat entistä paremmin olympialaisten piktogramma-areenalle Münchenin vuoden 1972 olympialaisten kanssa, mutta niiden välillä tulivat vuoden 1968 Meksikon pelit, joissa, kuten suunnittelukriitikko Steven Heller totesi, graafinen kieli vastasi perinteisiä meksikolaisia kansantaidemuotoja 60-luvun op-art psychadelia. '68-pelien piktogrammit on suunnitellut Lance Wyman, amerikkalainen graafinen suunnittelija, joka on myös luonut Washingtonissa sijaitsevan metrokartan, joka on edelleen käytössä, samoin kuin mallit Smithsonian instituution eri haaroille.
Otl Aicherin piktogrammi, joka on suunniteltu vuoden 1972 Münchenin olympialaisiin, tulostettu tulitikkurasiaan (flickr: toby__)
Vuonna 1972 saksalainen suunnittelija nimeltä Oli Aicher jalosti olympiakuvauksia tiiviiksi, puhtaiksi järjestelmiksi, joita useimmat ihmiset ajattelevat nykyään pelien symboleina. Portugalilainen muotoiluprofessori Carlos Rosa kirjoitti kirjassaan Pictografia Olímpica :
piirsi laajan joukon piktogrammeja modulaariseen ruudukkoon, joka on jaettu vaaka-, pystysuoraan ja vinottain. Erittäin hyvä esimerkki saksalaisesta kylmägeometriasta, joka nousi kokonaiseksi standardisoiduksi visuaaliseksi kieleksi, koska kaikki hänen piirustuksensa oli suunniteltu tiukan matemaattisen valvonnan alaisena. Aicherin piktogrammit olivat väistämätön virstanpylväs piktograafisten järjestelmien suunnittelussa.
Aicher-mallien hiukan muokattuja versioita (ja joissain tapauksissa tarkkoja jäljennöksiä) käytettiin seuraavissa olympialaisissa yleisen visuaalisen kielen standardina, vaikka 1990-luvun alkupuolella jotkut suunnittelijat alkoivat siirtyä pois yksinkertaistetusta standardista lisäämällä koristeita, jotka viittasivat kulttuuriin siitä kaupungista, jossa pelit tapahtuivat. Sydney-pelit pelasivat bumerangia, Pekingin kuvat olivat epämääräisesti kalligrafisia, ja kun tänä vuonna pelit palaavat paikkaan, jossa piktogrammit tulivat ensimmäistä kertaa olympiakäyttöön, Lontoon 2012 visuaalinen kieli on kaksi lähestymistapaa: joukko yksinkertaisia siluetteja utilitaristiset viestintätarkoitukset ja “dynaamisempi” vaihtoehtoinen versio käytettäväksi koristesovelluksissa.
Lontoon 2012 piktogrammi asennettu seinälle (flickr: World of Good)
Suunnitellut yritys, jolla on sopivasti yleinen nimi SomeOne, kuvat siirtyvät isotyypistä ja takaisin kohti kuvaa, välittäen sekä liikettä että tunteita värin ja käsin piirtämisen avulla. Carlos Rosa ihmettelee esseessään "Jos piktogrammeilla on abstrakteja piirteitä, vaarantuvatko suuntautuminen monille vierailijoille?"
Häviääkö visuaalisen viestinnän hyödyllisyys, kun asetamme uudelleen ihmisen tulkinnan ilmeisen monimutkaisuuden? Hän ehdottaa, että mobiililaitteet ja digitaalitekniikka voivat poistaa tarkan piktografisen ohjauksen tarpeen, jolloin taiteellinen ilmaisu ja kulttuurimaku voivat tulla takaisin sekoitukseen. Vuodesta 2016 vuoteen 2016 sovellukset ja GPS kertovat entistä paremmin siitä, missä olemme ja minne mennä, mikä tarkoittaa, että suunnittelijoille, joille on todennäköisesti jo ryhdytty suunnittelemaan Rio de Janeiron olympiakieltä, voi olla luovampi lisenssi kuin heidän viimeisen 60 vuoden edeltäjät.
Otl Aicherin piktogrammit graffiti-muodossa
