https://frosthead.com

Pohjois-Amerikassa oli aikoinaan oma hyena

Ajattele hyenaa, ja todennäköisesti kuvaat kikattavan pedon, joka loppuu Itä-Afrikan savannin yli - tai jos olet todella ylös nisäkkäällesi, yksi kolmesta muusta Afrikan ja Lähi-idän vaeltavista hyenalajeista. Mutta voit yhtä helposti kuvitella hyeanan paljon lähempänä kotia, ravittuaan Arizonan kivisen maaston ympärille. Se on totta: Amerikalla oli jonkin aikaa oma hyeena.

Pedon esittely paleontologeille alkoi vuonna 1901. Tuona vuonna Arizonan Anitan Val Verden kuparikaivoksen työntekijät heiluttivat lähellä sijaitsevia kalkkikivenäytöksiä, kun löysivät runsaasti rikki fossiilisia nisäkäsluita. Löytöuutiset saapuivat paleontologille BC Bicknellille, ja legendaarinen fossiilimyyjä Barnum Brown edes lähti New Yorkista hakemaan muutamaa yksilöä vuonna 1904. Leikkaus sisälsi oravien, taskukokojen, piikkien jäännökset ja mitä aluksi näytti olevan ison kissan leukapaloja.

Kuitenkin tuntemattomista syistä kukaan ei kiirehtinyt kuvaamaan fossiileja. Lopulta luut matkustivat nykyiseen National Museum of Natural History -museoon, ja juuri siellä paleontologi Oliver Perry Hay totesi, että fossiilisoitu kissa oli todella jotain muuta. Säilyneiden hampaiden palat ja kourut - nisäkkäiden paleontologien ohjeet - antoivat Haylle selville, että leuka oli kuulunut hyeanaan, joka oli ensimmäinen ja ainoa laatuaan oleva laji, joka pääsi sen Pohjois-Amerikkaan.

Tämä riitti antamaan kuolleelle lihansyöjälle oman erillisen nimensä. Hay valitsi Chasmaporthetes ossifragus -kirjauksen kirjoittamalla: ”Tämän [suvun] nimi viittaa Grand Canyoniin, jonka alkuun tämä eläin on saattanut olla nähnyt.” (Uudet geologiset arviot ovat ajaneet Grand Canyonin muodostumisen paljon kauemmas ajan myötä, mutta runous pysyy edelleen otsikossa.)

Mutta kuinka hyena pääsi Pohjois-Amerikkaan ja kuinka se elää?

Hayn alkuperäisen kuvauksen jälkeen Chasmaporthetes -lajin yksilöitä löytyi Afrikasta, Euroopasta ja Aasiasta. Nämä yksilöt seuraavat tämän hyenan alkuperää vanhasta maailmasta aikaisemmin, joskus 5–3 miljoonaa vuotta sitten, se kulki Beringin maissillan yli. Sieltä peto pääsi niin kaukana etelään kuin Pohjois-Meksikossa ja niin kaukana itään kuin Florida.

Vaikka amerikkalainen laji oli ensin nimetty, Afrikassa, Euroopassa ja Aasiassa löydetyt Chasmaporthetes-fossiilit ovat täydellisemmät. Buffalon yliopiston Jacobsin lääketieteen ja lääketieteellisten tieteiden korkeakoulun fossiilisia lihansyöjiä edustavan Zhijie Jack Tsengin mukaan vain muutamia yksittäisiä hampaita, kallopalasia ja raajojen luunpalasia on löydetty. "Sanoisin, että vain 30 prosenttia Chasmaporthetesin luustosta tunnetaan" Amerikasta, Tseng sanoo.

Silti riittää tietää, että Chasmaporthetes oli todella hyena, joka sekoittui Amerikan muinaiseen eläimistöön. Ajanjaksona, 3–1, 5 miljoonaa vuotta sitten, hyeenat esiintyivät sakkikissien, luuta murskaavien koirien, mastodonien, piikkikorkojen ja muiden nisäkkäiden kanssa, jotka tekivät Pohjois-Amerikasta sekoituksen omituisesta ja tutusta.

Tiedämme miltä Chasmaporthetes näytti lähinnä muualta löytyneiden löytöjen takia. Fossiilit osoittavat, että nykyiseen täplikäs hyeeniin verrattuna tämä sukupuuttoon kuollut laji oli hiukan pienempi ja siitä puuttui ryppyinen asento. Sen sijaan Chasmaporthetes'lla oli mittasuhteet enemmän kuin susi ", joiden suhteellisen pitkänomaiset jalkaluut osoittavat parempaa juoksukykyä verrattuna laikkuisiin hyenoihin", Tseng sanoo. Toisin sanoen, tämä oli juokseva hyena - sopii jopa paremmin jahtaamaan saalista pitkiä matkoja kuin edes nykypäivän täplikäs hyena.

Ja aivan kuten nykyaikaiset sukulaiset, Chasmaporthetesilla oli vaikuttava purema. "Espanjalaisten kollegoideni tekemä tutkimus pääkallojen mekaniikasta ja osoitin, että Chasmaporthetesin kallo pystyi käsittelemään luun murtumisvoimia kuin täplikäs hyena", Tseng sanoo. Vatsakalvot saattavat olla rypistyneet luun harvemmin kuin nykyaikaiset hyenat pienemmän koon vuoksi, mutta silti se kykeni kääntämään ruhon sirpaleiksi.

Chasmaporthetes ei ollut ainoa lihansyöjä, joka kykeni tällaisiin haasteisiin kukoistuksensa aikana. Mantereella asuvat myös villit koirat, jotka kykenevät karkottamaan saalista ja rikkomaan luita. "Hyeeneillä ja koidilla näyttää olleen monivuotinen kilpailu hallitsevasta asemasta", Tseng sanoo, "ja koirat olivat viime kädessä voitollisia." Täsmälleen se, miksi hyenat kuolivat takaisin, on kuitenkin mysteeri. Voi olla, että koirat olivat yksinkertaisesti taitavampia saaliiden saaliissa, ylittäen kilpailun Chasmaporthetes.

Viimeisimmät lajissaan näyttävät olevan peräisin miljoonan vuoden vanhoista talletuksista El Golfossa, Meksikossa, alueensa eteläosassa. Tämä on saattanut olla viimeinen turvapaikka susille, jotka palasivat takaisin Pohjois-Amerikkaan ja jahtaavat samaa saalista.

Silti hyeenalla oli hyvä juoksu. Chasmaporthetes-fossiilien maantieteellinen ulottuvuus Afrikasta Eurooppaan Aasiaan Pohjois-Amerikkaan "tekee niistä yhden kaikkien aikojen yleisimmistä lihansyöjistä, joita vain kääpiöt, kuten punakettu, kääntävät", Tseng sanoo. Ja niitä voi olla vielä paljon löytämättä. "Se tosiasia, että kaikki Pohjois-Amerikan Chasmaporthetes-fossiilit löytyvät Yhdysvaltain eteläosista ja Pohjois-Meksikosta, johtuu todennäköisesti suuresta maantieteellisestä aukosta hyena-fossiilitiedotteessa", Tseng sanoo. Hyeenien on täytynyt kulkea Tyynenmeren luoteisosan ja Ison tasangon läpi saavuttaakseen kummituksensa koko Pohjois-Amerikassa.

"On todella sääli, että he ovat sukupuuttoon sukupuuttoon", Tseng sanoo, "koska haluaisin nähdä maailmanlaajuisesti jakautuneen hyenan elävän tänään." Aika näyttää. Ehkäpä nykypäivän hyeenit selviävät kuudennen sukupuuton varalta, jonka lajemme aikovat luoda, ne voivat levitä mantereille jossain tulevaisuuden ajankohtana. Kuvittele, että seisot hetken Grand Canyonin pohjoisrannalla kuullaksesi hirvittävät hunnut ja hyenojen kikat, jotka palaavat vaatimaan jälleen lounaaseen.

Pohjois-Amerikassa oli aikoinaan oma hyena