Herman Melville omistautui aineelle kokonaisen luvun Moby Dickistä . Kiinalaiset uskoivat sen olevan meren kovettuneena lohikäärmenauhana. Ambergris (joka on ranskaksi harmaalle meripihkalle) on läpinäkymätön, kovettunut pallo, joka kelluu kuukausia tai vuosia merellä, kunnes sen vahamainen massa pesee rannalla. Sitä on toisinaan kuvattu epätarkkoksi kuin siittiövalas oksentaa. Ambergris tulee ulos toisesta päästään - valaiden likimääräisyys ihmiskunnan sappirakon kivestä, joka on muodostettu valaan vatsassa suojaesteenä terävien, sulamattomien kalmarien nokkien ympärille, ja sitten erittynyt.
Kaikista maailman ulosteista ambergris voi olla ainoa arvostettu ainesosana hajusteisiin, cocktaileihin ja lääkkeisiin. Se syö myös. Persialaisiin sherbeteihin sisältyi kerran meripihka sekä vesi ja sitruuna. Casanova lisäsi sen ilmeisesti suklaamousseeseensa aphrodisiakkina. Ranskalainen gastronomi Brillat-Savarin suositteli shillingin arvoista ambergrisia tonnissa suklaata ja sokeria, mikä hänen mukaansa tekisi elämästä helpompaa, kuten kahvi kuin levoton unettomuus.
Christopher Kemp, molekyylibiologi, joka työskentelee (tarkoituksella näyttää) pöydältä, joka on ”täynnä marginaliaa”, julistaa nämä arvoitukselliset pienet kohdat uudessa kirjassaan Kelluva kulta: Ambergrisin luonnollinen (ja luonnoton) historia . Hän sisältää hämäriä reseptejä, jotka löytyvät John Miltonin paratiisin palautetun huomautuksen alaviitteistä, joissa ”harmaa meripihka” sulatettiin voin tavoin paahdettuun riistaan, joka oli pakattu leivonnaisiin.
Kemp kokkii myös palan valkoista meripihkaa: “Se murenee kuin tryffeli. Käännä se varovasti muniin haarukalla. Munasta nouseessa ja sekoittuneena höyryn kiharoineen, tuttu ambergrin tuoksu alkaa täyttää ja tukkia kurkkuni, paksu ja erehtymätön tuoksu, jonka voin maistaa. Se asuu kurkkuni takana ja täyttää sinus. Se on aromaattinen - sekä puumainen että kukkainen. Haju muistuttaa minusta lehtihiekkaa metsäkerroksessa ja herkkien, siistien sienten kasvustoja, jotka kasvavat kosteissa ja varjostettuissa paikoissa. ”
Arvoituksellinen, kyllä. Laillinen, ei - ainakaan ei Yhdysvalloissa, joissa pelkkä meripihkan hallussapito on merinisäkkäiden suojelua koskevan lain nojalla laitonta, samoin kuin valaanlihan syöminen itse. Maku pysyy enimmäkseen tuntemattomana, sopiva metafora kenties kaikissa valtamereissämme olevissa salaisuuksissa.