Saint Barthélemyn saari ei ole vain suosittu lomaleikkipaikka rikkaille ja kuuluisille - se on myös kohde kielitieteilijöille. Vaikka St. Barts on pieni, Karibian Leewardsaarten saarella asuu neljä eri kieltä, jotka kaikki liittyvät saaren historiaan. Christian Science Monitor -lehdessä Ruth Walker, joka kuvaa kielitieteilijän Julianne Maherin vuoden 2013 kirjan tuloksia, kirjoittaa:
Nykyään St. Barths on Ranskan alue, jolla on kahdeksan neliökilometriä ja noin 8000 ihmistä. Professori Maherin kartassa näkyy saaren neljä jaksoa kielillä: St. Barth Patois Sous le Ventissä (leeward tai länsipuolella); St. Barth Kreoli Au Ventissä (tuulenpuoleinen tai itäinen pää); Keskellä paikallisille suolalammille nimetty ”Saline French”; ja englanti pääkaupungissa Gustaviassa, jonka ovat rakentaneet kansainvälisesti ajattelevat ruotsalaiset.
Maherin kirja nimeltään Ihmisten ja kielten selviytyminen: Schooners, vuohet ja kassava St. Barthélemyssa, Ranskan länsi-Intiassa ; se viittaa saaren kolmeen perinteiseen yhteisöön - merenkulkijoihin, paimeniin ja maanviljelijöihin. Saari voi olla pieni, mutta sillä on niin tiukat rajat, että kaikilla yhteisöillä on erilaiset verityypit, Walker raportoi. Ja eri kielet.
Sen jälkeen kun ranskalaiset uudisasukkaat saapuivat 1700-luvulle, syntyi ja monipuolistui kolme murretta. Nyt patoisit eroavat Cajun-ranskan tai Kanadan ranskan kielistä; kreoli on samanlainen kuin Martiniquen; suolaliuoksen ranskaa puhuivat enimmäkseen vanhemmat ihmiset Maherin vierailun aikana "erittäin nopeasti". Pääkaupungin englanti levisi, kun Ranskan kuningas Louis XVI antoi saaren ruotsalaisille vuonna 1784. Ruotsi palautti St Bartsin Ranskaan vuonna 1978.
Kokoen tallenteita eri murteista vaadittua kovaa työtä varten, Maher kirjoittaa kirjan johdannossa:
St. Barths epäili ulkopuolisia ja heidän kielilajikkeitaan käytettiin vain perheen tai läheisten ystävien, ei muukalaisten kanssa. Ja tallentaa heidän puheensa? Ehdottomasti ei! Alkuvaiheessa olevat yhteydet olivat hyvin heikentäviä.
Hänen mukaansa vastahakoisuus viittaa halveksittavaan asenteeseen, jonka ympäröivät saaret ja Ranska suhtautuivat St. Bartsin ihmisiin. Mutta kymmeniä käyntejä vuosien varrella luotiin tarpeeksi luottamus Maherin kielten dokumentointiin.
Saari on muutakin kuin hyvä paikka tutkia, kuinka erilliset kielet voivat syntyä pienestäkin väestöstä. Se on myös paikka tutkia kielten kuolemaa. Walker kirjoittaa Maherin, joka kertoo saaren kielten tarinan "tietoisuudella raportoida ilmiöistä, jotka ovat häviämässä melkein hänen kirjoittaessaan. Monet hänen haastatelluistaan ovat sen jälkeen kuolleet."
Suolainen suolainen ranska on "todennäköisesti jo mennyt", ja St. Barts Creole on laskussa. Ranskan tavanomainen ranska on tulossa (jopa ajaa englantia ulos). Mutta St. Barts Patois ripustetaan St. Bartsin identiteetin merkiksi. Mutta kun menneisyyden eristyneisyys heikkenee turistiliikenteen ja kasvavan vaurauden edessä, myös tämä saattaa muuttua. Maher toteaa:
Toivon, että lukija arvioi paitsi tätä erottuvaa yhteiskuntaa myös rohkeuttaan ja vakauttaan vuosisatoja kestäneessä taistelussa vastoinkäymisiin. "
